Sain jotenkin räpellettyä tämän sivun ulkoasua erilaisemmaksi. Useampi tuntihan siinä vierähti, eikä tämä ole edes vielä valmis. Saa nauraa.

Ajattelin jatkaa tällä hukkaamislinjalla, koska viime kirjoitusta näpytellessäni mieleeni tuli astetta isompi asia, minkä olen kadottanut. Se on nimittäin auto. Ja olen hävittänyt sen peräti kahdesti. Onneksi olen myös löytänyt sen yhtä monasti.

Ensimmäinen kerta oli Kuopiossa. Vihoviimeinen paikka, en mene sinne enää ikinä. Olimme ystävän kanssa ex tempore -reissulla, ajelemassa ristiin rastiin Suomea. Päädyimme siis Kuopioon ja mieli teki tutustua kaupunkiin lähemmin. Ei kun auto parkkiin kadun varrelle, matkalla mukana ollut koira remmin jatkeeksi ja jaloittelemaan. Kuopio oli äkkiä kierretty ja matkaa oli jatkettava. Paitsi autoa ei enää löytynyt. Ja tietysti kumpikaan ei muistanut, minkä kadun varrelle auto oli jätetty. Alkoi epätoivoinen etsintä, josta jäi kummallekin ikuinen trauma Minna Canthia kohtaan. Kävelimme mihin suuntaan tahansa, päädyimme yhä uudelleen ja uudelleen Minna Canthin kadulle. Koirakin alkoi väsähtää ja draamantajuisena yksilönä vaihtoi kävelyn ryömimiseen, jota säesti sydäntä riipaiseva ulina. Minä ja ystäväni olimme molemmat yhtä väsyneitä ja riitelimme keskenämme koiran ulinan yli. Olimme keskellä vilkasta katua ja varmaan hetkellisesti Kuopion suosituin nähtävyys. Silloin ei naurattanut, mutta nyt jo voi hymyillen muistella tuotakin episodia. Autokin löytyi lopulta kuin ihmeen kaupalla ja matka pääsi jatkumaan.

Toisella kertaa mukana jälleen oli tuo samainen ystävä, terveisiä vaan hänelle. Tällä kertaa onnistuimme hävittämään auton Itäkeskuksen parkkihallin uumeniin. Ja kun kaksi viisasta lyö päänsä yhteen, niin lopputulos on sellainen päätelmä, että auto on varastettu. No, eipä yllättäen ollutkaan. Uusimme paikallistamisyrityksen ja fiksuina partiolaisina palasimme täsmälleen samaa reittiä takaisin parkkihalliin. Siellähän se auto nökötti.